Cresendo's Edin

Nimi: Cresendo's Edin
Lempinimi: Edin, Eetu
Syntynyt: 14.04.2012
Sukupuoli: Ori
Rotu: Gotlannin Russ
Väri ja merkit: Ruunikko
Säkäkorkeus: 129cm
rekisterinumero: VH12-028-0058

Kasvattaja: Cresendo, Suvi
Omistaja: Suvi VRL-01248
Kotitalli: Cresendo

Koulutustaso: He C, re 80cm
Painotus: Yleispainotteinen

Saavutukset:
- KTK-III 1.1.2015
- Vuoden 2015 2-ryhmän poni (kilpailevat, sileät)

Ikääntyminen

3 vuotta - 14.05.2012

Ikääntyy satunnaisesti

Luonne

Yleisesti ottaen Edin on asiat rennosti ottava ori, joka ei turhia säiky ja stressaile. Toki orimaisuuttakin löytyy aina välillä, etenkin kevätaikaan tammoille on aivan pakko hieman huudella ja pörhistellä ohikuljettaessa. Tasaisuutensa vuoksi Edin oon loistava kisakaveri ja erinomainen opetuskappale orinkäsittelyssä.

Edin tarhaa laumassa, kuten lähes kaikki muutkin Cresendon ponit. Ruunikko tulee siis hyvin toimeen myös toisten orien kanssa ja nauttii eritoten nuorukaisten kanssa pelaamisesta. Edin onkin yleensä se ori joka laitetaan talveksi varsojen laumaan pitämään jöötä ja opettamaan nuorempiaan isojen ponien tavoille. Tarhasta herran saa kiinni hyvin helposti, Edin suorastaan juoksee portille kutsuttaessa, ellei tarhaan ole juuri tuotu jotain sapuskaa.
Hoidettaessa Edin kannattaa sitoa kiinni. Ei siksi että se tekisi jotain pahaa vaan siksi että ori tuppaa olemaan hieman ahne ja voi lähteä näköpiirissä olevan ruuan kimppuun. Toki jos tuot karsinaan heinäkasan voit rauhassa pitää Edinin vapaana viimeiseen heinänkorteen asti. Varusteet orin päälle saa ilman kummenpia keskusteluja, ainoastaan suojien laitossa Edin tuppaa välillä nostelemaan jalkojaan. Eläinlääkäriä oripoika ei pelkää ollenkaan ja kengittäjäkään ei Edinin mielestä ole hoitajaa kummempi. Kengittäjä tosin ei ole aina niin mielissään joutuessaan työstämään tämän ponin kavioita, sillä Edin tuppaa hieman nojailemaan ylösnostetulle jalalle.

Ratsuna Edin on niinsanotusti monitaituri. Esteet ja koulu sujuvat molemmat keskiverrosti ja maastoesteitäkin Edin pitää. Tämän vuoksi orilla kilpaillaankin monessa eri lajissa, tosin ei missään kovin vaativalla tasolla.
Koulutunnilla Edin voi välillä olla hieman tahmea ja vaatii pitkän verryttelyn taipuakseen kunnolla. Raippaa ei kuitenkaan yleensä tarvita, pelkät napakat pohjeavut ja pieni maiskuttelu riittävät herättämään ponin kun ratsastus on muuten määrätietoista ja Ediniltä oikeasti vaaditaan asioita. Ilman minkäänlaista vaatimusta ori vain tallustelee uraa pitkin pitkänä kuin tavarajuna ja hirveän pölypilven nostattaen.
Esteillä ruunikko on jonkin verran reippaampi ja eteenpäin ei yleensä tarvitse käskeä kuin uusinnassa. Edinin askel ei ole kamalan pitkä joten sarjavälit ovat kisoissa joskus ongelmalliset, mutta onneksi ori ei ota nokkiinsa huonoista paikoista vaan yrittää yleensä niistäkin hypätä ja riippuu estekorkeudesta miten tääm yritys sujuu.
Maastossa olemisesta ja maastoesteistä Edin nauttii. Se on rokea hyppääjä joka ei kiellä oikeastaan koskaan, ellei kuski sitten tuo sitä täysin mahdottoman paikan eteen. Vesiesteelle Edin jäisi joskus mieluusti leikkimään virtahepoa ja banketit hypättäisiin mieluusti kerralla, muuta pahaa sanottavaa ei oikeastaan ole.

Kilpailuissa Edinin stressaamattomuudesta on hyötyä. Ori suorittaa kuin olisi kotonaan, toki tammoille hieman pörhistellen. Monet ovatkin kysyneet onko tuo oikeasti ori, kun ovat nähneet melko nuoria lapsia Edinin selässä kisoissakin. Kouluradalla tuomarit eivät aina pidä orin ponimaisesta askelluksesta, mutta kyllä sijoituksiakin aina välillä ropisee. Esteillä ongelmia aiheuttavat tosiaan sarjavälit ja suhteutetut linjat, nekun on yleensä tehty isompilaukkaiselle.

Jälkeläiset


synt, o/t. varsa (emä)

03.08.2013, t. Cresendo's Rakel (e. Ariel B)
02.12.2015, t. Cresendo's Effektiv (e. Cresendo's Esprit)
01.07.2018, o. PP's Celsius ( e. Celeste I.F.)

Sukutaulu


isä. Creendo's Sirius
Diplom, KRJ-I
ii. Chennyen Kauhukakara
Klass-I
iii. Störe SWE
iie. Lirness
KTK-II
ie. Tinnetten TIH iei. Rhollover
iee. Linetta SWE
emä. Cresendo's Kayla
KTK-III
ei. Oswald fla eii. Wollens RWH
eie. Lootuksen Karameller Dans
ee. HD's Devil of the Evil eei. Dollarin Aufgeben
eee. Rotle's Candy

Kilpailukalenteri


Näyttelyt
00.00.0000 | jaos | Paikka | palkinto | tuomari
13.06.2014 | Rotunäyttely | Acantha Farm | I-palk. | Sallis
00.00.0000 | VSN | Paikka | palkinto | Pisteet | tuomari
30.01.2014 | VSN | Cresendo | RCH | 35,5p | Vibaja

ERJ:n alaiset sijoitukset 2 voittoa ja 28 muuta sijoitusta, joista 1 ERJ-Cup sijoitus
18.08.2012 | ERJ | Satulinna | 80cm | 3/30
19.08.2012 | ERJ | Undomiel | 80cm | 5/40
20.08.2012 | ERJ | Undomiel | 80cm | 4/40
21.08.2012 | ERJ | Lai'e Welsh | 80cm | 6/40
16.09.2012 | ERJ | Elgwir Arbians | 80cm | 5/53
31.10.2012 | ERJ-Cup | Lokakuun ERJ Cup | 80cm | 2/155
03.11.2012 | ERJ | Sinnesro | 80cm | 1/29
11.11.2012 | ERJ | Lai'e Welsh | 80cm | 7/50
12.11.2012 | ERJ | Lai'e Welsh | 80cm | 7/50
20.11.2012 | ERJ | Kilpailukeskus Stewart | 80cm | 4/40
24.11.2012 | ERJ | Kilpailukeskus Stewart | 80cm | 2/40
25.11.2012 | ERJ | Tositarun suomenhevoset | 80cm | 3/30
30.11.2012 | ERJ | Lightning | 80cm | 4/35
19.12.2012 | ERJ | Linya Stud | 80cm | 6/40
26.02.2013 | ERJ | Kilpailukeskus Stewart | 80cm | 3/40
26.02.2013 | ERJ | Virtuaalitalli Namer | 80cm | 1/18
27.02.2013 | ERJ | Kilpailukeskus Stewart | 80cm | 4/40
28.02.2013 | ERJ | Virtuaalitalli Namer | 80cm | 4/18
04.03.2013 | ERJ | Kilpailukeskus Stewart | 80cm | 5/40
06.03.2013 | ERJ | Kilpailukeskus Stewart | 80cm | 3/40
08.03.2013 | ERJ | Kilpailukeskus Stewart | 80cm | 4/40
08.03.2013 | ERJ | Team Obnoxious | 80cm | 5/30
11.03.2013 | ERJ | Linya Stud | 80cm | 5/40
30.06.2013 | ERJ | al Najya | 80cm | 5/50
17.07.2013 | ERJ | Kasu Ponies | 80cm | 4/30
24.07.2013 | ERJ | Moanapart preds | 80cm | 3/40
25.07.2013 | ERJ | Moanapart preds | 80cm | 3/40
24.09.2013 | ERJ | Muiston suomenhevoset | 80cm | 3/40
26.09.2013 | ERJ | Muiston suomenhevoset | 80cm | 6/40
30.11.2014 | ERJ | ERJ | Rumour Ponies | 50cm ERJ Cup | 5/93

KRJ:n alaiset sijoitukset 4 voittoa ja 36 muuta sijoitusta
29.01.2014 | KRJ | Tuuliharja | He D | 3/30
31.01.2014 | KRJ | Tuuliharja | He D | 4/30
04.03.2014 | KRJ | Brynhild | He C | 1/40
06.04.2014 | KRJ | Cresendo | He C | 6/50
07.04.2014 | KRJ | Cresendo | He C | 7/50
25.10.2014 | KRJ | Brynhild | He C | 4/40
26.10.2014 | KRJ | Brynhild | He C | 5/40
27.10.2014 | KRJ | Brynhild | He C | 1/40
31.10.2014 | KRJ | Metsälammen Ratsutalli | He C | 4/50
07.11.2014 | KRJ | Hengenvaara | He C | 2/30
08.11.2014 | KRJ | Hengenvaara | He C | 4/30
11.11.2014 | KRJ | Hengenvaara | He C | 4/30
12.11.2014 | KRJ | Hengenvaara | He C | 3/30
22.11.2014 | KRJ | >Untuvapilvi | He C | 4/30
27.11.2014 | KRJ | Untuvapilvi | He C | 4/30
26.11.2014 | KRJ | Kleppur | He C | 2/40
18.11.2014 | KRJ | Zurück | He C | 3/30
20.11.2014 | KRJ | Zurück | He C | 3/30
21.11.2014 | KRJ | Zurück | He C | 5/30
14.11.2014 | KRJ | Vaapukka | He C | 2/40
17.11.2014 | KRJ | Vaapukka | He C | 1/40
22.11.2014 | KRJ | Bridgeroad | He C | 3/50
04.12.2014 | KRJ | Konkkaronkka | He C | 6/40
07.12.2014 | KRJ | Konkkaronkka | He C | 6/40
21.12.2014 | KRJ | Cresendo | He C | 3/50
11.01.2015 | KRJ | Kilpailukeskus Holmber | He C | 4/50
16.01.2015 | KRJ | Kilpailukeskus Holmberg | He C | 6/50
31.12.2014 | KRJ | Bridgeroad | He C | 7/50
02.02.2015 | KRJ | Fiktio | He C | 4/40
03.02.2015 | KRJ | Fiktio | He C | 5/40
04.02.2015 | KRJ | Fiktio | He C | 6/40
30.01.2015 | KRJ | Vaapukka | He C | 6/40
07.02.2015 | KRJ | Vaapukka | He C | 4/40
08.02.2015 | KRJ | Vaapukka | He C | 4/40
10.02.2015 | KRJ | Vaapukka | He C | 6/40
12.02.2015 | KRJ | Vaapukka | He C | 6/40
15.02.2015 | KRJ | Vaapukka | He C | 2/40
17.02.2015 | KRJ | Vaapukka | He C | 3/40
17.02.2015 | KRJ | Vaapukka | He C | 2/40
18.02.2015 | KRJ | Vaapukka | He C | 1/40

KRJ:n alaiset sijoitukset 1 voittoa ja 8 muuta sijoitusta, joista 1 KERJ Cup sijoitus
07.05.2012 | KERJ | Lumivuo | Aloittelijaluokka | 2/32
30.12.2013 | KERJ | KERJ Cup | Aloittelijaluokka | 2/24
04.01.2014 | KERJ | TuHaSe | Aloittelijaluokka | 2/4
06.01.2014 | KERJ | Kilpailukeskus Ginger | Aloittelijaluokka | 3/24
08.01.2014 | KERJ | Kilpailukeskus Ginger | Aloittelijaluokka | 2/24
31.12.2013 | KERJ | Huvitutti | Aloittelijaluokka | 2/11
11.05.2014 | KERJ | Susiraja | Aloittelijaluokka | 4/23
31.03.2015 | KERJ | Cresendo | Aloittelijaluokka | 5/49
25.03.2015 | KERJ | Tattiliiga | Aloittelijaluokka | 1/16

Kilpailee tasolla Grade 1
Statistiikka: 14:6-4-2-2 (43%/100%), Voittosumma 139 400v€
02.04.2015 | PLJ | Cresendo | Maiden, 600m D | 3/6 | 800v€
10.04.2015 | PLJ | Anfarwol Acres | Maiden 2F D | 2/4 | 1200v€
11.04.2015 | PLJ | Nidavellir | Maiden 400m | 2/4 | 1200v€
13.04.2015 | PLJ | Anfarwol Acres | Maiden 2F D | 4/4 | 400v€
15.04.2015 | PLJ | Nidavellir | Maiden 400m | 1/4 | 2000v€
24.04.2015 | PLJ | Anfarwol Acres | Allowance 3F D | 4/5 | 800v€
25.04.2015 | PLJ | Nidavellir | Allowance 500m | 1/4 | 4000v€
27.04.2015 | PLJ | Anfarwol Acres | Grade3 4F D | 1/6 | 6000v€
05.05.2015 | PLJ | Nidavellir | Grade2 900m | 3/4 | 3200v€
06.05.2015 | PLJ | Anfarwol Acres | Grade2 5F D | 2/6 | 4800v€
09.05.2015 | PLJ | Anfarwol Acres | Grade2 5F D | 1/4 | 8000v€
12.05.2015 | PLJ | Nidavellir | G1 Ponypit Madness 1100m | 2/6 | 27 000v€
24.05.2015 | PLJ | Anfarwol Acres | G1 Counter-Strike Stakes 6F D | 1/6 | 40 000v€
06.06.2015 | PLJ | Anfarwol Acres | Grade1 6F D, Swedish Special | 1/3 | 40 000v€

Valmennukset & Päiväkirja


24.05.2015 - Voitto kotiin!
Edinillä oli tänään upea päivä! Ori nappasi Counter-Strike Stakes arvokisalähdöstä ykköspaikan. Anfarwol Acresissa oli melkoinen tunnelma saapuessamme paikalle, sillä kyseisenä päivänä juostiin monia upeita lähtöjä ja arvojuoksuja. Lämmittelyssä Edin oli melkoisen vallaton, eikä oikein keskittynyt hommaan, mutta onneksi jockeyllämme on rautaiset hermot! Itse startissa Edin olikin sitten valtavan hyvässä mielentilassa ja pinkoi melkoista vauhtia. Ei tullut koko matkan kärkijuoksua, mutta Edin nousi hyvin 5F kohdalla johtavan rinnalle ja ohi. Maalissa hurrattiin, vaikka lähtöön osallistuneet tammamme tällä kertaa nappasivatkin vain häntäsijat. Mutta voittajakin saatiin omaan talliin, upeaa! Palkinnoksi Edin pokkasi hienon kultaisen hevospatsaan, loimen ja ruusukkeen.

01.01.2015 - Kantakirjaus
Edin vietiin ylimääräiseen kantakirjaustilaisuuteen kokoeilemaan onneaan ja tuliaisina saatiinkin rusetti. Ei tullut positiivista yllätystä, kolmosta olin orille odottanutkin ja sehän sieltä tuli. Toki tähän oltiin onnellisia, kantakirjaus on aina iso asia ja Edin ei ole se tallimme rakenteellaan loistavin tähti. Kotiin palattiin siis hevosauto täynnä palkittuja ja porkkanoill syötettyjä poneja ja karsinoiden oviin päästiin raapustamaan tekstit palkinnosita.
Pisteet: 16 + 16 + 17 + 14 = 63p, KTK-III

16.09.2015 - Kouluvalmennus
Suvi talutti kentälle komean pikkuorinsa, Edinin. Ruunikko russiori käveli ratsastajansa vierellä rauhallisesti, mutta korva uteliaasti hörössä. Tervehdin Suvia, kun hän käveli ohitseni. Käännettyään Edinin suoralle linjalle hän ponnisti nopealla liikkeellä poninsa selkään, ja sääti jalustimet nopeasti. Kehotin häntä verryttelemään itsenäisesti, jotta näkisin vähän, miten poni liikkuu Suvin alla. Edinin käytöksessä ei ollut moitittavaa, vaikka se olikin alkutunnista aika tahmea. Suvi ei kuitenkaan vaivannut raippaa, vaan antoi ponille aina niin selkeät ja voimakkaat avut, että se lähti niistä kunnolla liikkeelle. Siinä vasta hyvin koulutettu poni, ihastelin. Kun Edin näytti jo hiukan reippaamalta, saatoimme aloittaa työskentelyn. Aloittelimme ihan perus tehtävillä, ravisiirtymisillä ja ympyröillä, jotta Edin venyisi ja herkistyisi. Aluksi poni ei näyttänyt halukkaalta asettumaan tai teipumaan juuri ollenkaan, mutta Suvin määrätietoisen ratsastuksen ansiosta Edin nieli tappionsa ja lähti kiltisti ravailemaan ympyrää pää sisäänpäin asetettuna. Niitä harjoiteltuamme pyysin Suvia jatkamaan suoraa uraa, ja tällä kertaa vuorossa oli temponlisäyksiä ravissa. Edin sai nopeasti ideasta kiinni, ja esitteli meille oikein hienoja temponmuutoksia. Poni muuttui selkeästi innokkaammaksi, ja pian Suvin ei tarvinnut enää potkia hevosta kyljelle, vaan se lähti liikkeelle melko pienistäkin avuista. Hymyilin tyytyväisenän parin menolle.
Lopputunnista otimme vielä laukkaa kiemurauralla. Aluksi Edin meinasi laukata suoraa uraa, eikä kiemuraurasta tullut mitään. Onneksi Suvi kuitenkin osasi ratsastaa oriaan (epäilen vahvasti, että itse olisin pudonnut jo miljoona kertaa. Pikkuponit ei oo mun juttu), ja pian Edin laukkasikin kiemuraurilla – ei ehkä aivan täydellisesti muodossa asettuneena, mutta laukkasipa kuitenkin. Mietimme Suvin kanssa, että tähän olisi ihan hyvä lopettaa. Niimpä päästin ratsukon käppäilemään loppukäyntejä Läpikuultavan upeisiin maastoihin.

Valmentajana VRL-13412

10.11.2015 - Estevalmennus
Oli toisen sovitun valmennuksen aika Suville ja tällä kertaa hänellä oli tarkoitus olla ratsuna yleispainotteinen poni Edin. Valmennuksen aiheeksi olimme sopineet esteratsastuksen 80cm korkeilla esteillä ja koska esteet olivatkin koossa valmiina edellisen valmennuksen jäljiltä, saavuin paikalle juuri sovittuun aikaan. Kun saavuin paikalle, huomasin että Suvi olikin jo saapunut paikalle ratsunsa kanssa ja aloitellut alkulämmittelyt itsenäisesti. Moikkasin Suvia ja ilmoitin seurailevani hetken aikaa ratsukon yhteistyön toimivuutta ennen kuin he siirtyisivät esteille.
Alkulämmittelyiden aikana ratsukon yhteistyö tuntui toimivan varsin kivasti ja kun kysäisin Suvilta, että miten hänen kaikki ratsunsa olivat lähiaikoina tuntuneet todella osaavilta niin Suvi vain naurahti, että tällä kerralla salaisuus oli siinä että hän oli aloittanut alkulämmittelyt jo hyvän aikaa ennen kuin saavuin paikalle. Tähän kommentoin, että hyvä kun Suvi tunsi ratsunsa näinkin hyvin niin varsinaisen valmennuksen aikana ei menisi aikaa ylimääräiseen häseltämiseen.
Kun alkulämmittelyt oli saatu kunnialla suoritettua loppuun, pyysin kaksikkoa siirtymään vähitellen esteille. Esteillä ratsukko toimi erinomaisesti yhteistyössä. Muutaman kerran jouduin kumminkin huomauttamaan Suville väärästä ponnistuskohdasta jonka vuoksi ratsukko meinasi epäonnistua muutamalla esteellä, mutta onneksi Edin sai hyvin korjattua asian itsenäisesti ja näin ollen esteiden ylitys onnistui. Koska aikaa oli vielä reippaasti jäljellä sen jälkeen kun ratsukko oli saanut esteet ensimäisen kerran ylitettyä, pyysin ratsukkoa kokeilemaan rataa uudelleen. Toisella yrittämällä ponnistuskohdat olivatkin paremmat ja yhteistyö näytti vieläkin paremmalta kuin ensimäisellä kerralla.
Toisen kerran jälkeen alkoi aika kumminkin valitettavasti olemaan vähitellen lopussa ja näin ollen jouduin pyytämään ratsukkoa aloittelemaan loppuverryttelyitä. Loppuverryttelyiden aikana kerroin Suville, että koska Edinin askelvälit tuntuivat hieman lyhyiltä, tulisi ratsukon harjoitella ahkerasti oikeaa ponnistuskohtaa jottei suoritus pääsisi epäonnistumaan tuollaisen jutun vuoksi. Suvi lupasikin harjoitella asiaa kotioloissakin ja tämän sovittuamme lähdimme molemat omiin suuntiimme.
Valmentajana Lumienkuli

01.01.2016 - PLJ:n Gaala
Vuoden 2015 menestyksestä PLJ:n gaalassa palkittiin monia hienoja poneja ja ponien kanssa toimijoita, yhtenä meidän Edin. Edin valittiin vuoden 2015 ryhmän 2 sileillä kilpailevaksi poniksi usean upean hakijan joukosta 8 äänellä, kiitos kaikille jotka äänestitte orin voittoon! Tämä kruunasi kyllä upeasti Edinin laukkauran, seuraavaksi kenties tavoittelemaan vuoden siitosponin arvonimeä?

Ulkoasun © misery @   |   Grafiikka © Ritva's Gallery   |   TÄMÄ ON VIRTUAALITALLI
Kuvat © S.N   |   Luonne ©   |   TÄMÄ ON VIRTUAALIHEVONEN